K-Kampus

K-Kampus

Kalasatama, Helsinki


K-ryhmän uuden pääkonttorin, K-Kampuksen sisustuksen suunnittelu aloitettiin dSignissa vuonna 2016. Kampusajattelun mukaisesti rakennuksesta haluttiin luoda monenlaisia yleisöjä ja asiakkaita palveleva kohtaamispaikka, jossa ihmiset ja tekeminen nostettaisiin keskiöön. Asiakkaan kanssa yhteiseksi tavoitteeksi asetettiin Suomen parhaan asiakaskokemuksen luominen.

dSign sai tehtäväkseen tehdä K-ryhmän toiminnot näkyviksi sisustussuunnittelun avulla ja luoda JKMM:n piirtämän näyttävän rakennuksen julkisiin tiloihin yrityksen näköistä, helposti lähestyttävää elämyksellisyyttä.

dSign suunnitteli kaikki julkiset tilat, joihin kuuluvat ensimmäisen kerroksen aulatilat, palvelulounge, kahvila, suurasiakkaiden ruokatuotteiden kehittämiseen suunniteltu Foodsteri, tuotekehityskeittiö, medialounge, mediakeittiö, valokuvausstudio ja monitoimitila.

K-ryhmällä ruoka on liiketoiminnan ytimessä ja niin myös K-Kampuksella. Totutusta poiketen ruoka, sen valmistus ja kehitys tuotiin K-Kampuksen keskiöön, parhaalle ja näkyvimmälle paikalle.

Toiseen kerrokseen suunnittelimme henkilökunnan co-working-tilaksi muuntautuvan ravintolan sekä ravintolaan kuuluvat neuvottelu- ja koulutustilat. Arkkitehtina toiminut JKMM on vastannut työtilojen sisustamisesta.

K-ryhmä halusi edistää uudessa tilassa yhteisöllisyyttä ja järjestää suuretkin tapahtumansa kampuksella. Tästä syystä tilat on suunniteltu muuntojoustaviksi yksiköiksi, jotka voidaan yhdistää suuria yleisöjä palveleviksi tiloiksi. Muuntojoustavuusajatuksella suunniteltiin myös henkilökunnan ruokailutila, joka muuntuu ruoka-aikojen ulkopuolella miellyttäväksi co-working tilaksi.

Tilojen toivottiin edistävän myös satunnaisia kohtaamisia, mm. henkilöstökahvila sijoitettiin kampus-aulan sydämeen eikä varsinaisten työtilojen yhteyteen. Työntekijät ovatkin olleet super tyytyväisiä kokonaisuuteen, jopa sanomalla pääkonttoria viiden tähden työpaikaksi.

Ainoastaan näytöillä pyörivien osaamista esittelevien videoiden sijaan kampuksen vierailijoille päädyttiin tarjoamaan aulatiloissa oikeita elämyksiä. Tuotekehityskeittiöt tuotiin osaksi aulakokonaisuutta. Yrityksen arvomaailman mukaisesti K-Kampuksen huonekalu- ja materiaalivalinnoissa vaalittiin kotimaisuutta ja pitkä-ikäisyyttä.

Suurena työnantajana Kesko toivoi K-kampuksen uusien tilojensa toimivan myös rekryvalttina. Aidolle kampukselle tyypilliseen tapaan K-kampukselle olisi helppo kuvitella myös opiskelijoita.

Kuvat Mika Huisman.


Ota yhteyttä
Tilaa dSignin uutiskirje

Saat uusimmat sisustusuutiset sähköpostiisi.