Koko kehittelyprosessin ajan suunnittelua ohjasi tavoite ulko- ja sisätilan luontevasta yhdistämisestä ja kysymys siitä miten pääsisimme osaksi auringonlaskua, lumipyryä tai syysmyrskyä.

Ensimmäinen prototyyppi suunniteltiin pikkuruiselle Porkkalan edustalla sijaitsevalle saarelle, jossa näkymät ovat huikeat joka ikiseen suuntaan, 360 astetta. Liikkeelle lähdettiinkin lasikuutiosta.

Koska rakennukselta kaivataan myös suojan tunnetta, lattiasta kattoon ulottuvat lasiseinät keskitettiin parhaiden näkymien suuntaan ja näiden ilmavuutta tasapainotettiin massiivisilla puuseinä- ja kattoratkaisuilla. Nyt lattiasta kattoon ulottuvat avattavat lasiseinät avaavat pitkiä tilasta toiseen johtavia näkymiä luontoon ja laajat samassa tasossa olevat terassialueet luovat jatkuvuudentunnetta sisä- ja ulkotilojen välille.

Pohjaratkaisua määrittää skandinaavinen selkeys. Koko villan sydämenä sykkii sisääntulon yhteyteen sijoitettu keittiö, josta näkee koko avotilan ja ympäröivän maiseman. Keittiösaareke on kuin avoin dj-pöytä, josta johdetaan koko tilan tunnelmaa. Yksityisyyden ja äänieristyksen takaamiseksi makuuhuoneet on sijoitettu rakennuksen ulommaisiin nurkkiin mahdollisimman kauaksi toisistaan. Miltei kaikissa huoneissa vähintään yksi seinistä on kokonaan lasia.

Villassa on kiinnitetty runsaasti huomiota moderneihin yksityiskohtiin. Ovet ovat karmittomia ja ulottuvat lattiasta kattoon eikä rakennuksesta ei löydy ainoatakaan listaa. Draamaa ja voimakasta fiilistä luodaan myös puupintojen massiivisuudella ja värityksellä. Valkolakattu puulattia hohkaa valoa kattoon ja tummille seinäpinnoille kuin lumi.

Loppusilauksen antaa villan ulkoseiniin on kehitetty hiilen mustaksi hiillostetun puurimaseinä, mikä perustuu tuhansia vuosia vanhaan japanilaiseen rakennusperinteeseen.

Kuvat Hannes Kostiainen ja Jaanis Kerkis